Hei ja tervetuloa meidän pihalle!Koko viikonlopun ajan olemme täällä Tornionjokilaaksossa saaneet nauttia helteisestä säästä. Mittari on kivunnut lähes kolmeenkymmeneen asteeseen ja ulko ilmasta onkin tullut nautittua oikein kunnolla ja ajan kanssa. Tänään pihalla ollessani räpsin myös muutamia kuvia tänne blogiinkin itselle muistoksi. Kesäisiä kuvia kun on niin mukavaa talven pakkasilla katsella. Toivottavasti jaksoit katsella tänne asti, kuvia tuli aika paljon?Pihalla kukkii nyt pensasaita, joka vielä keväällä oli aivan ruskea ja pelkäsimmekin sen kuolleen. Aita leikattiin ja se lähti kuin lähtikin mukavasti kasvuun. Ravitsin sitä vielä kanankakalla ja vettä se on saanut tänä kesänä hyvin taivaalta.Kukkapenkkiähän meillä ei enää ole, mutta nyt olen haaveillut pitkästä pioni penkistä takapihalle, lasiterassin alle. Siihen sellainen sopisi ja kuinka ihanaa olisi poimia pionit maljakkoon omalta pihalta.Kukkia on siis erilaisissa ruukuissa ja laatikoissa. Osan kesäkukista olen joutunut jo laittamaan pois, sateen pilattua ne. Tilalle ostin muutamia syyskrysanteemia.Tänä kesänä pihalle on laitettu palju, josta olemme kovasti pitäneet. Paljun viereen, teimme myös tulistelupaikan, jossa syyskylmillä on mukava pitää tulta ja paistella makkaraa. Etupihan koristekaivo ja saunalla oleva pieni maitolaituri ovat myös tänä kesänä laitettuja. Maitolaiturin sisällä on pieni jääkaappi, jossa säilytämme saunajuomia.Paljon voisi vielä pihalla tehdä, mutta aika ei oikein riitä ja onneksi tulee vielä kesiä lisää, jolloin voi taas pihaa laittaa.Mukavaa loppuiltaa kaikille ja tsemppiä piakkoin alkavaan uuteen viikkon ♥
Sari