tiistai 28. joulukuuta 2021

Meidän Joulu ♥




 













Joulu 2021 on takanapäin ja monia, uusia ja ihania muistoja rikkaampana on hyvä jatkaa kohti uutta vuotta.  Niin tämä, niin kuin kaikki muutkin elämäni joulut, meni ohi liian nopeasti.  Nuo jouluiset päivät ovat kuin taikaa, niissä on jotakin sanoinkuvailematonta taikuutta ja tunnetta, että mitä tahansa ihanaa voi tapahtua.

Meidän joulu oli mukavaa ja rentoa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja herkkuja, muutamia lahjoja ja pienen pojan riemua ja jännitystä pukin vieraillessa mummolassa.  Viisikuukautisen naperon hymyä ja jokellusta, ulkosaunan löylyjä, porinoita, piirrettyjä ja pelejä. Hyasintin tuoksua ja kynttilöiden loistetta, joululauluja ja elokuvia.

Joulun jälkeen mulle iskee aina jonkin sortin haikeus siitä, että kaikki on ohi. Onneksi tuo ei kestä kauaa ja alan suunnitella jo muita juttuja. Meillä on vielä joulu paikoillaan, kuusi loistaa ja paperitähdet ja kyntteliköt luovat valoaa. Tontut ja kuusen punaiset pallot laitoin eilen kaappiin, halusin pois kaiken punaisen. Sitä
 en osaa sanoa, koska korjaan joulun pois, mutta sitten, kun se tunne tulee, alkaa nopeasti tapahtua. Tällä hetkellä haluan nauttia kuusen valosta ja tunnelmasta täällä kotona.

Miten sinun joulusi meni ja koska korjaat sen pois?


- Sari


9 kommenttia:

  1. Ihania jouluisia kuvia ♡ Joulun pyhät kuluivat niin nopeasti. Puuhailtiin jouluhommia ja ihan vaan oltiin. Joululomailen vuoden vaihteen yli. Koristeet laitetaan laatikoihin ja varastoon loppiaisena. Tässä ehtii siis vielä joulustella ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, joulunpyhät vilahtivat tänä vuonnakin ohi, saisivat kestää vähän kauemmin. Minä olen jo korjannut joulun pois, kun se on kerran jo mennytkin. Ihanaa, että siellä vielä koristeet paikoillaan, nautinnollisia hetkiä kuusen valoissa.

      Poista
  2. Loppiaisen saakka saa olla koristeet. Tänään ostin alesta kivoja paperisia koristeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus itsekin sinne asti pitänyt, mutta tänä en malttanut, vaan keräsin pois ennen uutta vuotta.

      Poista
  3. Kaunis joulu teille <3 Mä ajattelin antaa joulukoristeiden olla loppiaiseen, sitten siivotaan kaikki pois reilulla kädellä.

    Ihanaa Uutta Vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku ♥
      Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta.

      Kiitos samoin sinullekin ♥

      Poista
  4. Kiitos Suvi ♥
    Hyvää uutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja tunnelmallista on joulunne kuvien perusteella ollut.
    Itse korjasin joulun jo viime viikolla pois. Nyt vain valoa ja kevättä kohti.
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon, meidän joulu oli kyllä mukava, pienet ihmiset tekevät siitä ihanan.
    Itsekin orjasin joulun pois ennen uutta vuotta, nyt kevättä kohden!

    Kaikkea hyvää uuteen vuoteen ♥

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.