keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Letkeää oloa



Terkkuja täältä vapaapäivän letkeästä tunnelmasta.
 
 
Letkeys kuvaa hyvin tätä päivää ja olenkin oikein tyytyväinen saavutukseeni. Usein vapaalla ollessani touhuilen ja kynsin paikkoja, vaikkei siihen olisi mitään tarvetakaan.  Tuntuu vain, että jotakin on saatava aikaiseksi, muuten vapaa menee ikäänkuin hukkaan.
 
 
 
 
Eihän se vapaa mihinkään hukkaan mene, vaikkei aina olekaan vauhdissa, pikemminkin hyvään talteen. Hassua, että tähän ikään mennessäkään, se ei ole minulle vielä selvää. Korkea aika siis opetella tämäkin asia,
tai taito.
 
 


 Vapaapäivääni kuului lehtien selailua, kahvistelua, yhden hyvän sarjan katselua, nopean ruuan tekoa meille kahdelle ja nautinpas jossain välissä pienet päikkäritkin.



 
Äidin luonakin tuli yökyläiltyä. Päivällä innostuimme käymään pikku lenkillä ja samalla kuvailin kotikyläni kauniita talvimaisemia.
 
 
 
 
Mutta kylläpäs kotikylä olikin hiljainen tähän aikaan vuodesta.  Siellä ei liikkunut juurikaan ketään, vain muutama auto huristeli ohi ulkoillessamme. Täällä, jos missä letkeily oonnistuu kunnolla.
 
 
 
 Loppuviikko meneekin töissä, lauantaina ajelemme Sodankylään katsomaan poikamme valatilaisuutta. 



 Loppuilta letkeillään vielä saunan löylyistä nautiskellen ja illemmalla ajattelin tehdä meille lämpimiä voileipiä. Josko sitä samalla myös katselisi muutaman jakson meidän yhteistä  sarjaa. Siirtyisi siitä sulavasti nukkumaan ja heräisi huomen aamulla levänneenä ja pirteänä uuteen päivään.
 
 
Osaatko sinä letkeillä ja miten?
 
 
- Sari

8 kommenttia:

  1. Todella kauniita nuo valkeat maisemat!
    Kyllä letkeily onnistuu. Sitä on tullut armollisemmaksi itselleen vanhemmiten, eikä stressaa kotiaskareista niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pessalompolon talvimaisemat ovat kyllä huikeita, kesälläkin siellä on niin kaunista! Armollisuus on tärkeää minunkin täytynee opetella sitä.

      Poista
  2. Ihanaa ystävänpäivää Sari!❤️

    VastaaPoista
  3. Nuo maisemat, ihan huikeat! Hyvää ystävänpäivää Sari ♥

    VastaaPoista
  4. Lempeä päivä sinulla ollut.
    Kyllä oma aika itselle ja rentoutus ilman hoppua minnekään on tärkeää ihmismielelle.
    Leppoisia helmikuun päiviä sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kyllä juurikin sitä ja se on niin tärkeää aina välillä.
      Sinulleekin mukavia helmikuun viimeisiä sinne <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.