torstai 10. elokuuta 2017

Sateessa


kotona puuhastellen ja vähän tunnelmoidenkin.


Aamulla ulos katsoessani, päätin, että tästä päivästä
tulee siivouspäivä.

Sohvapöytää siirtäessä pois imurin tieltä, lähti siitä välilevy irti, enkä
alkanut sitä siihen uudelleen rustaamaan, vaan kannoin
makkarista vanhan puulaatikon pöydän alle, ettei näyttäisi
niin avaralta.  Puulaatikkoon tulee keräiltyä lehtiä, joten ihan hyvälle
paikallehan tuo loota tuli ja toi vähän uutta ilmettäkin huoneeseen.



 Kynttilät olkkariin ja keittiöön piti tietty sytytellä heti siivousurakan jälkeen,
aivan kuin palkkioksi tehdystä työstä.





Siivouksen jälkeen otettiin Nuuskun kanssa päikkärit
ja nautittiin puhtaasta kodista.





Vähän myöhemmin illemmalla kaadoin itselleni lasillisen punkkua
ja kuuntelin hiljaisuutta ja sateen ropinaa.


Tälläinen päivä siis täällä tänään,
millainen päivä sulla oli?


Leppoisaa iltaa ihanat <3


- Sari

 

16 kommenttia:

  1. Sateella onkin ihana pitää siivouspäivä ja poltella kynttilöitä.
    Meillä on tänään vietetty tyttären synttäreitä.
    Taidan myös ottaa lasillisen punkkua ja katsella telkkaria.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä kuulostaa päivä sielläkin, mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
  3. Aika pitkä työpäivä.Illalla lenkki ja puutarhasta aina satoa tulee kerättyä talteen.Se on kuin henkireikä näin loman päätyttyä.

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollu reipas, kun pitkän työpäivän jälkeen jaksoit vielä käydä lenkilläkin :)
    Oman maan sato on parasta!
    Ihanaa perjantaita!

    VastaaPoista
  5. Ihanat puuhat ja puhdas koti! Siinä voi hyvillä mielin itsensä palkita.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhtoinen koti on kyllä parasta!
      Leppoisaa viikonloppua sullekin <3

      Poista
  6. Meilläkin usein torstai siivouspäivä, tosin eilen ei ollut vaan siirtyy sunnuntaisten synttäreiden takia huomiseksi. Mä palkitsen siivousurakan myös usein tuoreilla kukilla ja kynttilöillä ! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstai on siitä hyvä siivouspäivä, niin saa sitten loppuviikon olla siivoamatta ;)
      Hauskoja synttärijuhlia sinne ja kivaa viikonloppua! <3

      Poista
  7. Kynttilät ovat niin ihania, kohta minäkin alan niitä poltella.
    Tuo laatikko on hyvä lehdille, mulla ei ole sellaista mutta eipä tule lehtiäkään :) päätin kerran etten tilaa ainuttakaan lehteä.
    N.s. pakkolehtiä tulee muutama, siinä tarpeeksi, ja ne joutavat heti päivän päästä keräykseen, johonka mulla on kori :) Tiedät varmasti mitä lehtiä tarkoitan...........sanomalehtiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullekaan tule kuin Me naiset ja nyt meinasin senkin lopettaa, aika kalliita ovat, eikä aina tule luettuakaan niin hyvin.
      Tuon laatikon olen aikoinaan jostakin kirpulta pikku rahalla ostanut.

      Iloa viikonloppuusi Tuija <3

      Poista
  8. Täällä oli eilen ihan järkky vesisade! Ja niin Oulussakin kun siellä pistäydyttiin. Onneksi tänään on paistellut aurinko :)
    Minäkin olen parina iltana poltellut kynttilöitä ja taidan tänä iltana maistella punaviiniä, jota toin Viipurista ;)
    Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on toisaalta ihanaakin aikaa, saa luvan kanssa tunnelmoida.
      Nautinnollista iltaa sinulle Ellen <3

      Poista
  9. Siivoilin myös sen minkä jaksoin hien pukatessa päälle kokoajan. ja niistin ja niistin ja niistin...ja koska kaikki lapset tulivat kotiin viikonlopuksi, leivoin myös mustikka piirakkaa ja juustokakkua.
    Täällä paistoi aurinko ja lämmitti koko päivän <3
    Nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Ihana äiti, kun hemmottelet lapsiasi mustikkapiirakalla ja juustokakulla <3

    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  11. Juu, täälläkin satoi torstaina. Nyt on ollut aivan huippu hellepäivä! Päikkärit lomalla on ihan parasta! Tänään kävin ystäväni kauneushoitolan avajaisissa, oli kivaa. Ilta nyt kotona rauhassa, ehkä lasi kaksi viiniä 😊 Ihanaa lomaa ja viikonloppua Sari ❤

    VastaaPoista
  12. Päiväsi kuulostaa ihanalta Jaana ja pari lasia viiniä kruunaa sen :)
    Mukavia loppuviikon päiviä sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.