perjantai 17. helmikuuta 2017

Loma kuvia ja tunnelmia


Vielä hetkeksi lämpöön ja aurinkoon, Kanarian saarille,
Puerto Ricoon...


Meidän parvekkeelta avautui näin kaunis maisema, tietääkö muuten joku teistä,
mikä puu tuossa on?  Itse veikkailin sitä banaanipuuksi, muttei se taida kuitenkaan
sellainen olla?














Viikon mittainen loma tuolla kauniilla saarella kului nopeasti, ilmat olivat lämpöiset,
vaikka sadettakin saatiin hieman parina päivänä.  Hotellimme sijaitsi Puerto Ricon korkeimmalla rinteellä ja näköalat sieltä olivat huikeat. Päivät kuluivat leppoisasti altaalla
aurinkoa palvoen ja uiden, tai pieniä kävelyretkiä lähipaikkoihin tehden. Toisinaan istahdimme juomaan lasilliset jonnekin kivan näköiseen paikkaan ja vain
katselimme ihmisvilinää ja nautimme.

Kaiken kaikkiaan lomamme oli oikein onnistunut, pieni irtiotto arjen rumban
keskellä, nyt taas jaksaa, kun akut on ladattu.


Kuvia tuli muuten otettua reissulta tosi vähän, keskityin enemmän nauttimaan lämmöstä
ja yhdessäolosta ja onhan tuo järkkäri kieltämättä aika hankala kuljetettava, vaatii aina isomman laukun, missä sitä pitää.

Tähän postaukseen kuvia tuli kuitenkin melkoisesti, toivottavasti jaksoitte
tänne asti?


Mukavaa viikonloppua!


- Sari
 












20 kommenttia:

  1. Ihania loma tunnelmia ja auringon säteitä ☉❤

    Ihanaa viikonloppua! ❤

    VastaaPoista
  2. Ihania lomakuvia. Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Rentouttavan kuulloinen loma teillä ollut. Hienoja kuvia.
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli kyllä rento, ei järjestettyä tai aikataulutettua ohjelmaa :)
      Mukavaa viikkoa sinne!

      Poista
  4. Kivalt näyttää paikka ja ihanaa kun saitte kumpikin akkuja ladattua. Auringolla on kyllä ihmeellinen vaikutus. Ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Puerto Rico on kyllä kiva ja kaunis paikka ja joo aurinko kyllä vaikuttaa paljon mielialoihinkin!
      Kaikkea hyvää uuteen viikkoosi Päivi <3

      Poista
  5. Lomalla kuuluukin lomailla eikä vain heilua kameran kanssa :)
    Vitsi miten mun lomakuume kasvaa vain. Ihana kun teillä on ollut ihana loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin Nanni, kamera on kiva unohtaa välillä.
      Mukavaa, kun loma meni hyvin ja toivotaan, että sieki pääset piakkoin lomailemaan :)

      Poista
  6. Näitä kuvia katsellessa tulee matkakuume!
    Ihanaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta Ellen, kuin matkaa vain suunnittelemaan :)
      Ihanaa viikkoa sulle <3

      Poista
  7. Hyvin jaksoi katsella kivoja matkakuvia :) Puu josta kysyit taitaa olla magnolia...En nähnyt siinä kukkia, mutta lehdet ainakin ovat ihan samanmuotoiset. Ja kukka tuoksuu huumaavan ihanalta. ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jaksoit loppuun asti Maarit :)
      Oi, mangolia, olisipa ollut ihanaa, jos se olisi kukkinut, silloin meillä olisi ollut ihanat tuoksut parvekkeella.

      Poista
  8. Kivoja matkakuvia ja kiva nähdä sekä kuulla matkailusta juuri kun itse suunnitelllaan syksyn lomaa lämpimässä:)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja tuttuja maisemia. Meillä tänä keväänä poikkeus ettei lähdetä aurinkolomalle viimeksi tuo poikkeus oli vuonna -94. Mutta marraskuussa taas varmaan aurinkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa on marraskuussakin lähteä, kun täällä meillä on pimeää ja kylmää.
      Mukavaa uutta viikkoa Mallu <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.