sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä ja viikonloppua


Perjantaisen viikko siivouksen myötä laittelin

meille jo vähän pääsiäistä...



Pajunoksat pääsivät keittiön pöydälle koristeenaan

muutamat munat, jotka löysin viime käynnilläni Kärkkäiseltä.

Helmililjoja löysin aivan sattumalta täältä meidän

omasta ruokakaupasta, ovat kyllä niin söpöjä, että niitä piti

muutama ostaa.  Melko hillitysti täällä siis pääsiäistä esillä, mutta

kiva on koristaa kotia hyvissä ajoin, että koristeista saa nauttia vähän pidempään. 






Viikonloppu on edennyt jo sunnuntaihin ja päivä on valjennut

aurinkoisena. Täällä vain on melkein koko viikonlopun ajan ollut

tosi kylmä tuuli tuolla ulkona. Mutta auringonpaiste on niin voimaannuttavaa

ja ilahduttaa täällä sisätiloissakin. 

Eilinen päivä kului Tornion reissulla, käytiin moikkaamassa lapsukaisia

ja optikolla näöntarkastuksessa, sekä isäntä että minä saatiin lasit.

Mullahan on kaksitehot olleetkin jo pari vuotta, mutta lähinäkö oli huonontunut

ja niinpä uudet lasit valittiin. Vaikea homma olikin tuo pokien valinta,

itse olin ajatellut jotain hiekanväriä, mutta liikkeessä olleet hiekanväriset

pokat eivät jostain syystä natsanneetkaan.  Valitsemissani pokissa oli

harmaan, ruskean ja turkoosin sävyjä, hui, olinkohan liian rohkea?


Päivä jatkunee täällä vielä toisella kupposella kahvia ja sitten

lähetään viemään koirulia trimmarille, on kyllä semmonen karvaturri että

hyvä, jos silmät ressukalla näkyy!


Mutta nyt sitä kahvia hakemaan ja nauttimaan vielä hetki

sunnuntai aamun rauhasta.


Hyvää sunnuntaita teille kaikille ihanille lukijoilleni!


-  Sari 

    
 


19 kommenttia:

  1. Nuo munat on aivan ihanat <3 upea löytö :) ja ihanaa pääsiäistunnelmaa muutenkin :)

    Mukavaa palmusunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minustakin nuo munat on hienot ja yksinkertasetki vielä!
      Ihanaa palmusunnuntaita sinulle! <3

      Poista
  2. Kylmä tuuli täälläkin puhaltanut viimepäivinä, toivotaan että keväisen lämpimät ilmat pian saapuisi !
    Mutta kivoja pääsiäiskoristeita oot löytänyt, helmililjat on niin herkän suloisia kukkia <3
    Suloista sunnuntaita Sari❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiina, kyllä todellakin toivoisi jo lampimien tuulten puhaltelevan. Helmililjat on minun suosikkeja, vielä kun löytäisi valkoisina!
      Mukavaa päivää sinnekin <3

      Poista
  3. Tyylikäs hillitty koristelu, tykkään :) Mulla aina lähtee lapasesta värien kanssa ja sitten totean että vähemmän on enemmän :D Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Toi lasien/pokien valinta tosiaan on vaikeaa hommaa. Muistan sen hyvinkin.
    Meillä on aamu mennyt Pipunan ja ystävän lasten kanssa trulleina kierrellessä. Korjaus, en mie sentäs ollu trullina vaan henkisenä tukena pienemmille noidille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nanni, oli kyllä nyt niin vaikeaa, eikä valintaa yhtään helpota monet vaihtoehdot :)
      Niin, siellä pikku noidat kierteleekin tänään, täällä meillä vasta pääsiäisen välilauantaina.
      Kivaa päivää sinne <3

      Poista
  5. Ihanat pääsiäismunat! Ja nuo puput ikkunalaudalla on söpöt!
    Mukavaa sunnuntai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari, kiitos paljon, tykkään kovasti itsekin!
      Kivaa viikkoa sinnekin <3

      Poista
  6. Ihanat pääsiäiskuvat! <3 Pokien valinta on vaikeaa. Käytiin viimeviikolla tyttären kanssa makutuomareina minun äidilleni...kahdet pokat hän kotiutti kokeilua varten...valinta on aina vaikeaa, mutta kun kotona saa rauhassa mallailla niin ehkäpä ne oikeat sitten löytyy!
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marita, jeps vaikeaa oli, eikä valintaa voi tehdä hetkessä, kun usein laseja joutuu/saa pitää muutaman vuoden.

      Kivaa viikkoa Marita <3

      Poista
  7. Kauniita pääsiäiskuvia!
    Minullekin tulee harmaita hiuksia noista pokien valinnasta. Välillä haluaisi jotain räväkämpää mutta aina kuitenkin valitsen ne hillityt ;)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen, saapasnähdä otinko liian räväkät? ;)
      Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle <3

      Poista
  8. Hauskat koristemunat oot löytänyt. Mulla jäi nyt aika minimalisesti tämä pääsiäiskoristelu. Liian äkkiä tuli tämä pääsiäinen hiihtoloman jälkeen. Kivaa palmusunnuntaita sinne!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Päivi, ei meilläkään kyllä paljoa enempää koristella, muutamat kukat varmaan vielä ostan.

      Kivaa viikkoa sulle <3

      Poista
  9. Oliko kärkkäisellä noin ihania munia! Mun täytyy piipahtaa siellä, jos ehdin vielä ennen pääsisäistä. Kivoja koristeita sulla siellä! Helmililjat ovat aina niin ihania! Ihanaa viikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, kärkkäseltä nuita löysin ja edullisiakin olivat!

      Helmililjoja pitänee vielä muutama pääsiäiseksi ostaa, ovat niin sulosia!

      Mukavaa viikkoa Jaana <3

      Poista
  10. Hyvältä kuulostaa uudet lasit :) niiden valitseminen on aina niin hankalaa, mulle ainakin! :p
    Ihania pääsiäiskoristeita oot laittanu <3

    Mukavaa pääsiäistä Sari! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.