maanantai 28. maaliskuuta 2016

Mummon luona Lompolossa


kyläilemässä koko saki.




Tehtiin ulos tulet, kun ei oikein tiedetty, missä olis ollu lähin laavu?

Hyvin meni näinkin, saatiin makosat makkarat paistettua ja vatsat täyteen.

Jälkiruuaksi mummo keitteli vielä kahvit pullien kera.

Tyttären ja koirulin kanssa käveltiin mutka satamassa, rannalla.

Kovin oli vielä talvista ja lumista, mutta ehkäpä haistoin jo kevään tuntua ilmassa...

Jäällä oli paljon pilkkijöitä, vaikka tuuli puhalteli melko kylmästi ja aurinko oli

jossain piilossa.  




Haaveilimme jo kesästä, lämmöstä ja pääsystä veneilemään, uimaan ja

ihailemaan kauniita maisemia venereittimme varrella,

niin käy helposti jäätyneenkin järven äärellä...

 



Mummon pihalla piti myös vähän kuvailla, poika,isäntä ja mummo vain halusivat

pysyä poissa kuvista.



Tämän hauskan jutun mummo oli joskus ostanut ajatellen,  sen kuvaavan

hyvin mummoa ja hänen siskoaan, hih :)


 Hauskan päivän jälkeen oleskeltiin reporankana mummon luona hetki, ennen kotiin

lähtöä ja yksi meistä oli tosi väsynyt, saanut ulkoilma myrkytyksen kai?



Kiitos kaunis kivasta päivästä omille rakkaille <3

Ihania muistoja jäi taas muisteltaviksi tuleviin päiviin!



- Sari  

10 kommenttia:

  1. Ihana pääsiäispäivä teillä 💟
    Kauniita kuvia ja ihanaa yhdessäoloa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä makkara vaan maistuu hyvältä ulkona! Varmasti oli ihana, kun koko perhe oli mummon luona kylässä ♡ Mukavaa viikkoa Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ulkona, nuotiolla paistettu makkara on parasta!
      Kivaa loppuviikkoa sullekin Jaana <3

      Poista
  3. Makkara on ehottomasti parasta ulkona :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan pirtsakan värinen takki sinulla!
    Ja ulkona grillattu makkara on kyllä parasta!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.