lauantai 29. elokuuta 2015

Janinan ja Jerryn luona













Tornion reissulta ollaan kotiuduttu
ja oli kyllä kaikinpuolin tosi
voimaannuttava reissu!

Kerroinkin teille edellisessä postauksessa,
että menemme äitini kanssa tyttären
luo viettämään ns. tyttöjen iltaa.
Ja samalla tyttärelle kaveriksi, kun hellu
meni kalareissulle.

Eilen kävästiin pika kierros Ikeassa
ja sen jälkeen herkuteltiin
kiinalaisessa.

Kamala ilma vain vähän sekotti
päivää, vettä tuli välillä 
aivan kaatamalla!

Illalla saunottiin ja polteltiin kynttilöitä
sateen ropistessa ikkunoihin.
Oli kieltämättä aika tunnelmallista
ja tosi syksyistä.

Aamulla, herätessä ja ulos katsoessa
aurinko paistoi ja ilma oli
aivan ihana.

Niinpä kävästiinki suurmarkkinoilla,
joilla oli oikein kansainvälinen 
tunnelma, myyjiä
30 eri maasta.

Paljon olisin tuolta löytäny ostettavaakin,
mutta päädyin tällä kertaa 
vain maistelemaan markkinaherkkuja
ja nauttimaan tunnelmasta.

Ennen kotiin lähtöä
minun piti vielä räpsästä muutama
kuva nuorenparin nätistä kodista.


Mutta nyt, nauttimaan kynttilän
valosta ja lauantai illasta...


Tunnelmallista iltaa
teillekin <3


Halein,

Sari 








 









11 kommenttia:

  1. Mukavaa laatuaikaa naisten kesken :-) Kyllä syksy näyttelee jo merkkejään, ei voi mitään... :-P

    VastaaPoista
  2. Hei Minna, kyllä tuomoset naisten reissut on aika mukavia, aikaa vain saisi olla enemmän!! Juu, kyllä on jo syksyn tuntua;)

    VastaaPoista
  3. Kiva että teillä oli onnistunut tyttöjen ilta. Janinalla ja Jerryllä on kaunis koti!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä on nuorilla kaunis koti!
    Ihana, kun pääsit viettämään laatuaikaa rakkaitten kanssa.
    Aurinkoista sunnuntaita ❤︎

    VastaaPoista
  5. Hei Satu, oli kyllä mukavaa ja vielä kun saatiin äitikin mukaan:)!
    Ja, kiitos<3

    Kati: Kiitos Kati <3 aika rakkaiden kanssa on kyllä parasta!

    VastaaPoista
  6. Kiva viikonloppu ollut teillä ja oli kyllä kiva sattumalta törmäillä Ikeassa :) Onneksi tänään pääsitte suurmarkkinoille ko ilmakin oli parempi. Me kerettiin käydä onneksi eilen, ettei vettä tullut ja kiva ko järjestävät täällä...vieläkö joulumarkkinat saatais tänne. Syksy on nyt tullut, äkkiä tulee jo pimeä. Toisaalta syksyssä oma tunnelma :) Hyvää sunnuntaita sinne <3

    VastaaPoista
  7. Ihan mielettömän kaunista ja seesteistä!
    Äitiinsä on tyttö tullut. ;)

    VastaaPoista
  8. Ihana koti tyttärelläsi! Hänessä on selvästi äidiltä perittyä sisustussilmää :) Teillä on ollut kyllä ihana tyttöjen viikonloppu <3 Kiva varmasti aloittaa viikko voimaantuneena :)

    VastaaPoista
  9. Hei Päivi! Mukavat oli kyllä markkinat ja joo, oispa kyllä mukavaa saaha joulumarkkinatki! Mieki tykkään syksystä, ihan omanlaista tunnelmaa on siinäki!

    Anne hei!
    Kiitos ihana :)Mukavaa on, kun tyttökin tykkää sisutella:)

    Jaana heippa!
    Ja kiitos kaunis:) Mietittiin jo seuraavaa reissua samalla porukalla joulun tienoilla;) Tuomosista hetkistä saa kyllä kummasti voimaa!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.