lauantai 5. lokakuuta 2013

Lauantaita ja rocky roadia

Heippa ihanaiset,

blogi hiljaisuutta on kestänyt muutaman päivän, kun läppärini sanoi yhteistyö sopimuksen irti ja alkoi vihoitella.
Yritin itsekin selvitellä, että mikä sitä riivaa, muttenhan minä osannut, en sinne päinkään, huh, huh, kun sitä on tuommosten asioiden kanssa niin tollo!!!
No, onneksi on avulias korjaaja lähettyvillä ja onneksi hän pääsi tänään tämän korjaamaan, että pääsen tänne blogistaniaan!
Tämä blogistania on kyllä niin oma maailmansa, että tänne on aivan ikävä, kun hetken on poissa.
Meillä on lauantai kulunut pitkälti ulkohommissa, ollaan laiteltu pihaa talvikuntoon ja ajeltu vielä kerran nurmet ja pesty leikkurikin nyt talviteloille ensi kesää odottamaan.
Ulkopuuhien jälkeen tein pitkästä aikaa herkullista rocky roadia, tällä kertaa se sisälsi kaikkea, mitä kaapeista sattui löytymään, eli cashew pähkinöitä, amerikan pastilleja ja piparia. Aivan hyvää tuli ja monta palaa onkin jo kadonnut parempiin suihin :)

Ollaan muuten ostettu kamera Canon EOS 1100D, aivan hyvältä se vaikuttaa, kunhan vain oppii siitä kaikki niksit, ja mullehan siinä onkin opettelemista, kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi. Jo se vaati paljon, kun opettelin lisäämään kuvat tänne koneelle. No, onneksi osasin, kun tytär teki piiitkän muistilistan siitä, mitä nappia milloinkin tulee painaa.

Nuusku tässä oikein hienona poikana esittäytyy, eilen kävi trimmauksella :)

Meidän lauantai jatkuu tästä edespäin ihan vain oleillen, saunassa käyden ja elokuvia katsellen, ruotsalaiset rikosjännärit ovat mieleen, joten varmaan tänäänkin  sellainen katotaan .

Tässä vielä kodin nurkkia uudella kameralla kuvattuna...






Leppoisaa lauantaita,

Sari 




 




 

4 kommenttia:

  1. hyviä kuvia! ja ihanaa sukkuuttia, oispa meilläki täälä.. <3

    VastaaPoista
  2. Namia oli ja helppoa tehdä, teepä sieki :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä teillä!!! Paljon kaikkia yksityiskohtia huokailtavana :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.